Ensimmäinen erä on ohi. Eläinsarja on valmis ja printattu. Täytyy myöntää, että kyyneleet tulivat poskille, kun näin tekeleeni kehystettyinä ensimmäistä kertaa. Sitä ennen olin tehnyt (Kihon mukaan) hyvää työtä GITEX-messujen kanssa. SONYn printteriä mainostava firma jakoi tyytyväisille ihmisille hauskoja kuvia. Sain itsekin käydä messuständillä kuvaamassa puolen päivää ja se se vasta hauskaa olikin! Hykertelin tyytyväisyyttäni, kun eräskin arabiherra tuli naama mutrulla kuiskimaan korvaani, kuinka minä otan paljon parempia kuvia kuin (mies)kollegani ja että hän tulee iltapäivällä taatusti takaisin, jos minä otan seuraavan kuvan. Hih. Myös kommentit: "sä olet tosi hyvä valokuvaaja" lämmittivät mieltä. Yritin itse olla välittämättä siitä tosiasiasta, että jr asensi minulle valot ja yhdisti piuhat, Kiho asensi tietokoneen ja ohjelmat ja minä ihmettelin Nikon Dkakkosen kanssa, kuinka sitä käytetään. Ammattimaista, jep!

Ensiesitys canvaaseilla oli sitten Mazayja centterin joulubazaarissa. Janosin kuulla ja nähdä ohikävelevien ihmisten reaktioita ja kommentteja. Melkein poikkeuksetta kaikki teini-ikäistä nuoremmat pysähtyivät kuvia ihastelemaan. Suomi-kannattajat pelastivat päiväni ostamalla ihka ensimmäiset tauluni. Olin hieman häntä koipien välissä lopputuloksesta. Suuri vaiva oli nähty flaierien ja kehystysten kanssa, suunniteltu asetteillelaittoa ja raahattu tauluja. Haluan uskoa, että menekki oli hintapoliittinen kysymys. Kiho lohdutti minua, että olemme väärillä markkinoilla. Ikean kanssa emme kilpaile. Ei minusta siltikään 50 euroa ole paha hinta. Maksoin itse ilmää räpäyttämättä 60 euroa lampunvarjostimesta lastenhuoneeseen, jota ei voi edes käyttää. Mutta ovatko taulut sittenkään tarpeeksi hyviä?

Monelle tuntui ongelmakohta olevan siinä, että taulu ei ole (perinteisesti) maalattu. Valokuvaa arvostetaan ja öljymaalausta. Mutta entä jos taustalla on valokuva (jota ei kylläkään enää sellaiseksi välttämättä tunnista) tuntitolkulla Photoshoppia ja maalausohjelmaa. Jos lopputulos on elektronisesta kynästä, miten se eroaa pensselistä? Yhden taulun tekeminen vie minulta aikaa n. 50h.

Vaan eipä sillä, ei Stephaniekaan myynyt yhtään taulua messuilla ja hänellä sentään on nimeä ja mainetta. Ja sangen kohtuulliset hinnat tauluissaan.

Nyt eläintaulut seisovat toimiston nurkassa kulmamuoviin hengitellen ja odottavat seuraavaa tilaisuutta.

Mutta mikä ihmisiä erityisesti ilahdutti, niin messuilla kuin seuraavana päivänä päiväkodin myyjäisissäkin, olivat lasten jalan/kädenjäljet ja oma taidecanvaasi. Konseptista tulee vielä hitti. Joku koulu/kerhotyö, isäinpäiväkortti, sormiväritaide skannataan koneelle, avustetaan hieman tekniikalla ja printataan kestävälle kanvaasille. "Ikuinen" muisto ajalta, jolloin tikku-ukot ovat lutuisia ja väriläntti paperilla ON perhonenx. Ei siinä, mukava näitäkin on tehdä. Omien Ipanoiden töitä olisi monen monta jonossa. Valitettavasti seinätila ei taida sallia enempää.

Seuraava askel on kohti studiota. Kauppa ja studio ovat vielä rakenteilla. Mitataan seiniä, lasiovia ja revitään lattiamattoja pois. Kiho on luvannut ottaa minut avustamaan studiolle, oppimaan kaiken valoista, sommittelusta, mallin ohjaamisesta. Tammikuussa pitäisi olla täysi tohina päällä. Sitä ennen on vielä niin paljon tekemistä.

Huomenna pitäisi suunnitella kolmen lumihiutaleen kollaasi Kihon ystävän pojalle jouluksi.
Etiäppäin, sanoi mummo hangessa.