Miten sitä itseään on huijannutkin. Että mainostoimistossa ei puhuttaisi rahasta. Tai että se ei säätelisi tekemisiä. Ensimmäisen päivän jälkeen olen kuullut sanan "MONEY" ahdistavan monta kertaa. Että raha on tuolla jossain, se pitää vain hakea sieltä pois. Ja kuinka paljon rahaa tehdään tai ollaan tekemättä. Minulle riittäisi palkkapussi kerran kuussa ja rauha vain tehdä. Mutta on mietittävä, mikä myy. Ja kuka ostaa.

Esittäydyin ohviisin herroille aamulla. Yhtä tatuoitua miestä lukuunottamatta olinkin kaikki jo tavannut.  Piiloudun mäkkini valtavan litteän näytön taakse ja koitin mietiskellä, mitäs alkaisin tekemään.

Aamubriiffillä seurasin pätkittäin däkädäkä-englannilla pulppuavaa keskustelua tilauksista, laskutuksista ja tulevista/olevista projekteista. Uusia ideoita yritettiin viritellä ja sainkin pisteet kotiin ehdottamalla eKortti-palvelun aloittamista. Jos jotain tässä paikassa vihaan, niin postitoimistossa vierailua. Ja siitä yksinkertaisesta syystä, että niitä on kovin vähän ja samaisesta syystä, toimistoon pääseminen on aikamoinen seikkauilu. Joka kerta.

Päivän aikana tutustuin InDesign-ohjelmaan, opettelin käyttämään kuva-arkistokirjaa ja sen sataa CD:tä, haeskelin päivittäistavarakauppaan liittyviä kuvia nettipalvelusta. Sain tehtäväkseni hakea kuvat Hayya-clubin ravintoletteriin. Sijoittelu vei hieman aikaa, kun tuo ohjelma pahulainen oli ihan uusi tuttavuus. Onneksi sain myös taiteilla tutun ja turvallisen Photarin kanssa ennen tunnin taukoani.

Saatuani lapset turvallisesti kotiin lähdin vielä Kihon kanssa muutamaa asiakasta tapaamaan. Tämä tuli aikalailla puun takaa. Yhteistyöneuvottelu koski erästä suurta kangaskauppaa. Neuvottelujen edetessä aloin ymmärtää, että minä tulisin olemaan osana tätä visiota. Suunnittelemassa kangasvalikoimasta uniikkeja sisustustauluja. Niitä käytettäisiin showroomin sisustamiseen, mutta niitä myöskin myytäisiin asiakkaille, verhojen ja sohvien kaveriksi.

Toinen miittinki koski uuden toimistorakennuksen esitteiden ja logojen suunnittelua ja toteutusta. Tässä vaiheessa haettiin hinta-arviota urakalle. Kiho puhui paljon ja hienosti. Osasi selvästi asiansa. Minun osani kokouksessa oli ojentaa kuulakärkikynä pöydän toiselta puolelta Kiholle.

Jotenkin on sellainen selkäkyyryinen olo. Mihin tässä vielä joutuu? Mitä suunnitelmia Kiholla on minun varalleni? Olenko vain valkoihoinen vahvistus uskottavuutta luomassa? Istunko kohta Karamassa myymässä verhoja?

Täytyykö minun ostaa elämäni ensimmäinen jakkupuku??!