Toissapäiväisen kotiinajeluni keskeytti puhelu. Asuntorakennuttajan avajaistilaisuuteen tilaamista kahdeksasta canvaasista kolme tuli takaisin. Kylmä hiki nousi otsalle. Mitä helvettiä!

Teki mieli polkaista töihin takaisin tarkastamaan töitä ja lukemaan sähköposteja. Kiho on tarkka rahasta. Kolmen "kehystetyn" 100cm x 70cm canvaasitaulun levittäminen eteisen matoksi ei ole ilmaista. Kiho ei katso tätä kyllä hyvällä. Viime kuussa töihin tullut jannu meinasi saada kenkää yhdestä virheestä. Luulen, että mielipiteeni vaikutti, ja Claive tuli töihin takaisin visanuusintamatkaltaan.

Seuraavana päivänä kiiruhdin aamusta töihin. Printtasin kaikki aiheeseen liittyvät meilit ja asiakkaalle lähetetyt PDF-tiedostot. Yliviivasin ja ympyröin avainsanoja. Kahdesta logotaulusta puuttui kuulemma viiva. Yhden taulun teksti ei ollut keskellä. Yksi taulu oli ylimääräinen. Siitä ei oltu pahoillaan -asiakkaan päässä.

Kun Kiho saapui paikalle pääsimme kuulustelupenkkiin. Minä ja Kihon pikkuveli. Minä pyörittelin silmiä, hypistelin paidan helmaa ja olin kovasti pahoillani. Pikkuveliparka sai ryöpytyksen niskaansa. Kuinka hänen olisi pitäny valvoa minua ja kuinka hänestä ei ole kuin vaivaa Kiholle. Kuulosti kurjalta. Tulituksen jälkeen lohdutin poikarukkaa. Minulle Kiho vain totesi, että virheet ovat oppimista varten ja ei se maailma tähän kaadu. Minä olen nainen.

Logon skaalauksessa oli ongelmia. Viivan leveys ei kasvanutkaan muun kuvan mukana, vaikka täppi oli ruksattuna. Vielä tähän päivään mennessä en oikein tajua stroken ja fillatun viivan eroa. Toinen skaalautuu, toinen ei.

Sitten printterille laittamaan uutta lakanaa tulemaan. Olin edellisenä päivänä saanut onnistuneesti suoritettua värikalibroinnin ja suunnattoman ylpeä lopputuloksesta. Ainakin printteri meni vielä päälle. Epäilys oli kuitenkin suuri, että uudet asetukset eivät anna samaa värilopputulosta. Kaivettiin vanhat asetukset päälle, tarkistin ne huolella ja painoin enteriä. Kone raksutti ja hurisi väriviivaa. Istuin koneen alla vanha taulu sylissä ja arvoin, onko väri sama. On- ei - on - ei. Kiho sanoi, että on se sama, minä epäilin vahvasti. Puolen metrin jälkeen lakanasta käy ilmi, että väärä väri se on. Kiho läppäsee olkapäälle kuin koiraa: Väärä väriprofiili päällä. Ja minä väitin tarkistaneeni asian. Kuuma aalto valahti läpi kropan. Miten minä voin olla näin TYHMÄ?! Uutta printtiä tulemaan, vanhoilla asetuksilla. Ruskea on ruskea, niin kuin pitääkin. Vahdin työn etenemistä ja rullailen kangasta varovasti sitä mukaa, kun printteri sitä sylkee ulos. Käyn oman pöydän äärellä availemassa seuraavia kuvatiedostoja ja RYSKIS. Rulla putoaa pöydältä lattialle. Yhden canvasin alareunaan tulee kolme valkoista raitaa. Toissaviikolla yhden taiteilijan työt tulivat uusintaprinttaukseen juuri samaisesta syystä.

Nyt ei enää hermot pidä. Kyyneleet valuvat. Että mä vihaan tota Epsonia. Kiho toteaa onnettomaan puheluuni, että sinne vaan, kehystykseen. Minä sanon tekeväni omaan laskuuni uuden printin.

Kävelen lyötynä työpöytäni ääreen. Ensimmäinen oikea työ asiakkaalle. Reisille meni.

Housuihin lorahtaa. Ei liene tarvitse sanoa, että käsilaukussa ei ollut mitään naisten vaihvoihin tarkoitettua ja jalassa olivat vaaleat kangashousut.

MAH-TA-VAA!!